Oulun Valkonauha ry

Kristillis-yhteiskunnallinen naisjärjestö

Toimintasuunnitelma vuodelle 2022 Vuoden 2022 toimintaa POIMINTOJA VUODEN 2021 TOIMINNASTA Arkisto Terveisiä kummitoiminnasta

Terveisiä kummitoiminnasta

Kummiterveiset Intiasta lokakuussa 2018

KUMMITERVEISET OULUSTA KUVA 2 

Kuvassa vas. Arja Vuori esittelee puettavaa kangasta yhdessä Marjut Väihkösen kanssa. Kuva: Arja Laiho

 

Marjut Väihkönen toi jäseniltaamme Intian HOME of HOPEN lastenkodin terveiset. Hän oli ollut siellä kaksi viikkoa ja vieraillut tuolloin muun muassa isojen ja pienten tyttöjen ja isojen ja pienten poikien lastenkodeissa sekä yhdessä vanhainkodissa. Marjut on avustanut HOME of HOPEN lastenkotia pitkään. Hän on kouluttanut yhden tytön aikuiseksi ja nyt kouluttaa ja avustaa toista tyttöä. Marjut tapasi Intian matkallaan molemmat tytöt. Vanhempi on aikuinen ja perheellinen, yhden tytön äiti.  Saimme nähdä perhekuvia ja kuulla ensimmäisen kummitytön nykyisestä elämästä. Ei jäänyt epäselväksi, mikä merkitys avustuksella on ollut.

Marjut oli pukeutunut perinteiseen sariin, intialaisen naisen asuun, jonka hän oli saanut lahjaksi. Sariin pukeutuminen vaatii erityistaitoja. Ilman Yuothia, Oulussa opiskelevaa lastenkodin ’kasvattia’, se ei olisi onnistunut. Marjutin hamekangas on seitsemän metriä pitkä.  Siitä kiedottiin hame, joka kiinnitettiin vyötärölle laskoksilla. Yläosa oli tehty joustavasta kankaasta tyköistuvaksi. Puseron ja hamekankaan koristelu oli suunniteltu tarkasti. Tarvikkeiden ostamiseen oli mennyt runsaasti aikaa, sillä lopulliset päätökset koristelusta ja helmistä tehtiin yhteistuumin kangasta valittaessa. Kuulimme ja näimme Marjutin asun ja sen valmistukseen liittyvistä yksityiskohdista. Intialaisittain saria käytettäessä hiuksiin laitetaan elävä kukka tai kukan oksa. Keltainen pensashanhikin kukka löytyi  Heinätorin pihapensaasta.

Marjut kertoi keskittyneensä matkallaan oman ja samalla koko lastenkodin tyttöjen elämään.  Siellä meidänkin kummityttömme saa koulutuksen ja mahdollisuuden hyvään elämään tulevaisuudessa. Kuvakertomuksin pääsimme kokemaan lastenkodin normaalia arkea. Tytöt nukkuvat lattialla ohuiden mattojen päällä. Meillähän on käytetty saman tyyppisiä siskonpetejä suurperhekautena, jolloin kodit olivat pieniä ja rahaa ja irtainta oli vähän. Erillisiä yöpukuja ei ole. Herätys on aamulla kello viisi. Ennen kouluun menoa tytöillä on omat tehtävänsä, johon sisältyy muun muassa yhteinen aamuhartaus. Tarkemman päiväohjelman voi lukea HOME of HOPEN nettisivuilta. Kun tytöt olivat lähteneet kouluun, alkoi kotiin jäävillä aikuisilla pyykin pesu. Pesun läiske näkyi kuvissa ja äänen pystyi hyvin kuvittelemaan.

Lastenkodissa on kaksi aikuista naista, jotka vastaavat kaikesta kuten yleensä vanhemmat kotona. Tytöt osallistuvat kotitöihin iän ja osaamisen mukaan. Ruoka valmistetaan alumiinikattilassa avotulella. Kattilan alle sytytettiin tuli pitkiin tikkumaisiin puihin, joita työnnettiin tarpeen mukaan kattilan alla palamisen edetessä. Yksi tytöistä puhalsi onttoon putkeen ja sääteli siten tulen kokoa. Riisi oli perusruokaa ja se tarjoiltiin erilaisten soosien ja kastikkeiden kanssa. Kastike hierottiin riisin sekaan käsin ja syötiin myös käsin. Samalta lautaselta juotiin ruokailun jälkeen vettä.

Marjut oli vienyt mukanaan erilaisia suomalaisia lauta- ja joukkuepelejä ja opettanut suomalaisia ulkoleikkejä ja -pelejä. Polttopallon säännöt ja pelaaminen oli sujunut hyvin ja siitä oli tullut suosikkipeli. ’Tvistihyppely’ kuminauhalla oli heille osittain tuttua, mutta suomalaiset variaatiot olivat uusia ja kiinnostavia.

Marjutin elävää ja innostunutta esitystä oli mukava kuunnella. Tutustuimme kuvien avulla myös vanhainkodin elämään, ympäristön tilaan, jätehuoltoon, kauppojen valikoimiin ja elintapoihin. Saimme jälleen konkreettisesti kokea, miten tärkeää lastenkodin ja yleensä naisten hyväksi tehty työ on. Pienellä rahalla voi tehdä paljon hyvää. Kummikuulumiset ja -terveiset pitävät työmme elävänä ja lisäävät ja vahvistavat ymmärrystä avustamisen tärkeydestä ja sen jatkuvuudesta.

 KUMMUTERVEISET OULUSTA KUVA 1

Näin kauniilta päälle puettu kangas näyttää.

ARJA LAIHO
Oulun Valkonauha ry

 

 

 
© Oulun Valkonauha ry